Ajatusten virtaa. Tai jotain.

Tänään on ollut kevyempi työpäivä, joten tänään on myös kirjoituspäivä. Aion viedä kirjoitusvälineet alakertaan työajan päätyttyä, laittaa päiväruoan tulemaan ja kirjoittaa sillä välin, kun uuni tekee tehtävänsä. Siinä on 45 minuuttia hyvää kirjoitusaikaa. Puhdas laaja pöytä, vieressä ikkuna, johon ropisee hento sade. Marraskuu lähenee, ajattelin taas käyttää NaNoWriMoa hyvänä kellokorttisysteeminä, jotta saisin päivittäin vähintään 500 sanaa kirjoitettua. Toki editointi prosessina hieman hankaloittaa sanojen laskemista, mutta eiköhän se siitä, on sitä ennenkin: pääasia on tekstin syntyminen ja jalostuminen, sanojen tarkka laskeminen on varsin toissijainen funktio siinä rinnalla. Piirtelen bujoni kuukausikalenteriin nanon sanalaskurit, tee höyryää vielä liian kuumana kupissa. Valitsen kohtauksen, jonka kirjoitan tänään, se on aivan uusi, untuvikko.

Huomaan, että olen saamassa takaisin kirjoitusintoani: mietin illalla viimeisenä käsikirjoitusta, työpäivän aikana saan älynväläyksiä, jotka on vain pakko kirjoittaa johonkin ylös, vaikka kämmenselkään, jos on niin kiire, ettei ehdi kuin kynään tarttua. Kiroan työpäiviä, kiroan käsikirjoitusta, joka hiipii mieleeni juuri sellaisina päivinä, kun teen uupumukseen asti muita sanoja, naputan niin, että käsiin sattuu vieläkin, naputan nopeasti, naputan naputan naputan kunnes kello on jo ylityötunteja ja päivä on viimein loppu ja minusta ei ole jäljellä enää mitään muuta kuin kipua käsissä. En ole vielä päässyt sinuiksi aamukirjoittamisen kanssa. Mutta pian on pakko, sillä ei tämä näinkään voi jatkua, kirjoittamatta: päädyn vielä joko kirjoittamaan työajalla, jolloin työt eivät valmistu ajallaan, tai sitten käsikirjoitus ei valmistu ikinä. Joten yritän jotenkin päästä näin aamu-usvaisin aivoin kirjoitusmoodiin jo näin aamusta. Tämä on aamunavaukseni. Äänen verryttelyä. Olen taas pohtinut...