Käynnistyksiä

8.48

Huomaan, että olen saamassa takaisin kirjoitusintoani: mietin illalla viimeisenä käsikirjoitusta, työpäivän aikana saan älynväläyksiä, jotka on vain pakko kirjoittaa johonkin ylös, vaikka kämmenselkään, jos on niin kiire, ettei ehdi kuin kynään tarttua. Kiroan työpäiviä, kiroan käsikirjoitusta, joka hiipii mieleeni juuri sellaisina päivinä, kun teen uupumukseen asti muita sanoja, naputan niin, että käsiin sattuu vieläkin, naputan nopeasti, naputan naputan naputan kunnes kello on jo ylityötunteja ja päivä on viimein loppu ja minusta ei ole jäljellä enää mitään muuta kuin kipua käsissä.

En ole vielä päässyt sinuiksi aamukirjoittamisen kanssa. Mutta pian on pakko, sillä ei tämä näinkään voi jatkua, kirjoittamatta: päädyn vielä joko kirjoittamaan työajalla, jolloin työt eivät valmistu ajallaan, tai sitten käsikirjoitus ei valmistu ikinä. Joten yritän jotenkin päästä näin aamu-usvaisin aivoin kirjoitusmoodiin jo näin aamusta. Tämä on aamunavaukseni. Äänen verryttelyä.

Olen taas pohtinut käsikirjoitusta siitä näkökulmasta, pitäisikö pistää vähän rankemmallakin kädellä uusiksi. Tuntuu, että vaikka käsikirjoitus tällaisenaankin voisi hiomisen jälkeen olla ihan hyvä, se ei kuitenkaan tavoita sitä tunnetavoitetta, jonka sille olen asettanut. Täytyy kokeilla uutta aloitusta, uutta lähtökohtaa, tuntuu että se voisi nyt toimia. Pitää ehkä sittenkin aloittaa yhdestä saaresta, että saadaan saariketju.

Kello lähenee yhdeksää. Minulla olisi reilut 10 minuuttia kirjoitusaikaa.

Taidan käyttää sen.


0 kommenttia