Iltateen aikaan
Ostin tänään keltaisen sadetakin. Kotona seisoin hetken takaovella ja katselin auringonvalossa kylpevää terassia ja pohdin, onkohan tämä viimeinen varsinainen kesäpäivä. Oloni oli melankolinen, loput ovat minulle vaikeita, varsinkin ennen kuin ne tulevat ja niitä joutuu odottamaan. Tai elämään lävitse. Siinäkin olen huono. Olemaan antamatta liikaa painoarvoa asioille, joille ei välttämättä tarvitsisi antaa muuta kuin olankohautuksen. Vaikka pidänkin paljon syksyn väreistä ja lämpimistä neuleista ja teestä ja villasukista ja koristevaloista, kesän loppuminen tuntuu aina menetykseltä. Ei vain haikealta, vaan siltä kuin sydän halkeaisi. Katsoin itseäni piristääkseni yhden lempielokuvistani, tein sushia ja kirjoitin katkelman, josta oikeasti pidän. Olen viikon pyöritellyt uuden tarinaidean outlinea, ja vaikka junnaankin eräässä sivujuonessa, hymyilyttää aina kun pohdiskelen, miten tarinassa olisi paras edetä. Tässä vaiheessa kaikki on vielä niin auki. Saa leikitellä ihan typerilläkin ideoi...