Tauko

12.05

Otsikko sanoo taas oikeastaan kaiken olennaisen: vieläkin vähän taistelen itseni kanssa sen suhteen, miten tämän tarinan kerron, joten taukoilen. Mietin kyllä käsikirjoitusta päivittäin ja tuntuu, että pian on varmasti jo uuden raakatekstin aika, kohtaus sinne ja toinen tänne, lause tuonne ja virke tuohon, mutta ensin pitää vähän makustella ja makustella lisää. Tai siltä tuntuu: jostain syystä koen tällä hetkellä tyylin erittäin tärkeäksi elementiksi, sen miten asiat tuodaan esiin vai tuodaanko ollenkaan. Joten tosiaan vain pohdiskelen ja luen paljon muiden teoksia.

Pääprojektini ulkopuolella elän jännittäviä aikoja, ja voi olla, että sekin heijastuu tähän, etten malta kunnolla asettaa itseäni käsikirjoitukseni taajuudelle. Kun kerran ajatukset sinkoilevat sinne tänne, tunnelmat katosta lattiaan ja seinältä toiselle. Mutta eiköhän se tästä. Toivottavasti; melkein toivoisin vain vastausta suuntaan tai toiseen, jotta pääsisi epätietoisuudesta. Voisi taas asettua nahkoihinsa.

Nahkoista puheenollen: katsoin viime yönä Oscarit vuoden parin tauon jälkeen ja olisi ehkä kannattanut sittenkin nukkua - olo on kuin krapulaisella. Taidan ensi vuonna jättää välistä, kun nyt sain muistutuksen taas siitä, että näin kolmenkymmenen ikävuoden huitteilla ei enää valvota samalla tavalla kuin yliopistoaikojen alussa, jolloin saattoi vielä pystyä kampeamaan itsensä tanssi-illan jälkeen aamukahdeksan luennolle. Pitäisi kai tuntea siitä haikeutta, mutta itse asiassa se on vain helpottavaa - keski-ikäistyn selvästi jo näinkin nuorena.

Nyt kun Frances McDormand voitti parhaan naispääosan pystinsä, muistan taas hehkuttaa HBO:n Olive Kitteridge -minisarjaa, jonka nimiroolissa McDormand loistaa suorastaan. Kirjakin on alkanut erinomaisesti, joten suosittelen sitäkin.

0 kommenttia