Kolmetoista syytä (laajennettu arvio 4.5.)

20.59

Katsoin viikolla Netflixistä Kolmetoista syytä -nimisen sarjan, joka perustuu Jay Asherin samannimiseen kirjaan vuodelta 2007. Sarja on upeasti toteutettu kertomus siitä, miksi lukiolaistyttö Hannah Baker päätyi itsemurhaan. Päähenkilö on tämän ihastus Clay, joka yhdessä muiden nuorten kanssa kuulee Hannahin jättämien nauhoitusten kautta, miten he juuri olivat osallisena Hannahin päätökseen.

Kuva: Netflix

Sarja ei päästä helpolla monessakaan mielessä: se sisältää voimakkaita kohtauksia, joista on ko. jaksojen alussa asianmukaiset varoitukset. Hannahin itsemurha muun muassa näytetään sellaisenaan kuin se tapahtuu, joten materiaali on täten näissä yksittäisissä kohtauksissa sellaista, ettei sitä ehkä herkimmät (kuten minä) voi katsoa. Mutta onneksi näitä kohtauksia on vain muutama ja niiden yli pystyy hyppäämään tarvittaessa. Myös Hannahin vanhempien, varsinkin äidin, suru näytetään mielestäni uskottavasti ja aidosti. Sen kontrastina sarjassa näkyy paljon Hannahin luokkatovereita, jotka ovat kiinnostuneita vain siitä, mitä nauhoilla on ja kuka niistä saa kuulla.

Se on yksi syy, miksi sarjaa rakastan - se luo hienosti kontrasteja, jotka tuovat arjen realismin entistä vahvemmin katsojan kasvoille, niin nuorten kuin aikuistenkin suhteen. Sarja herättää myös varmasti keskustelua juuri siksi, etteivät hahmot avaudu kaikille samalla tavalla - siinä missä yhdelle katsojalle joku hahmo voi tuntua täysin epäuskottavalta, toinen kiittelee samaa henkilöhahmoa oman kokemuksensa tai jonkun tuntemansa henkilötyypin esiintuonnista realistisesti.

Toinen syy on kerronnallinen rakenne, joka mahdollistaa hienosti sen, että pääsemme katsojina näkemään todenmukaisesti, miten sattumalla ja asioiden kertymisellä - lumipalloefektillä - on paljon valtaa elämämme kulkuun. Minua on aina kiehtonut tämä aihe. Olisiko Hannah valinnut toisin, jos Clay olisikin hymyillyt tietyssä kohtauksessa? Olisiko Clay tulkinnut tilanteen paremmin, jos Hannah olisi sanonut jotain muuta toisaalla? Olisivatko kolmannen henkilön sanat loukanneet Hannahia, jos niitä ei olisi lausuttu juuri väärässä kohdassa jatkumoa?

Sarja näyttää hienosti sen, että kaikella voi olla ja on merkitystä, jos olosuhteet ja asianomaiset ovat sopivat. Ja toisaalta myös sen, että joihinkin asioihin ei voi vaikuttaa - emme esimerkiksi voi nähdä toisen ihmisen ajatuksiin ja ennustaa tarkasti aina, miten tämä tulee reagoimaan ja ennen kaikkea miksi. Kannustaisin kaikkia teini-ikäisiä ja näiden vanhempia ja opettajia katsomaan tämän sarjan rankemmastakin materiaalista huolimatta - en usko, että se voi olla ketään ravistelematta ja olematta konkreettinen ja nuoria puhutteleva versio saarnoista, jotka sanallisina saattavat mennä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Kolmas syy sille, miksi sarjasta pidin kovasti, oli Hannah itse. Samaan aikaan Hannah on yksi niistä mainitsemistani tekijöistä, jotka eivät päästä katsojaa helpolla - Hannah nimittäin ei välttämättä toimi kaikissa tilanteissa, kuten hänen uskoisi käyttäytyvän. Tällä viittaan ensimmäiseen syyhyni rakastaa tätä sarjaa: Hannah on yksi niistä hahmoista, joita ensin syytin epäuskottavuudesta, huonosta hahmokehityksestä - kunnes tajusin, että Hannaheita on oikeasti olemassa, oli minunkin luokallani ala-asteella. En voi juonipaljastusten vuoksi kertoa, mitä tällä tarkalleen tarkoitan, mutta se käy kyllä ilmi sarjan katsojille selvästi. Hannahiin kytkeytyy hyvin konkreettisesti ajatus siitä, että meidän kenenkään ajatuksenjuoksuamme ei voi kukaan toinen täydellisesti ennustaa tai nähdä, ja aikaisemmat kokemuksemme muovaavat jatkuvasti tapojamme tulkita seuraavia tapahtumia.

Kaiken kaikkiaan sarja, jota suosittelen kaikille. Sillä on tietenkin heikkoutensakin (miten 10 nuorta suostuu vielä olemaan tekemisissä erään toisen kanssa, jonka ovat kuulleet tekevän mitä teki?), mutta sarja on kuitenkin varsin ehjä kokonaisuus, joka toimii varsinkin tarinankerronnan näkökulmasta mielestäni hyvin ja kantaa jännitteensä hienosti ensimmäisestä viimeiseen jaksoon. Ja kuten sanottu, pidän sitä hyvin arvokkaana katselukokemuksena jo siksi, että se pakottaa katsojan kysymään itseltään, tuntuvatko hahmot siltä miltä tuntuvat siksi, että toisen saappaisiin asettuminen on joskus vaikeaa - varsinkin tilanteissa, joista itsellä on jo hyvin tarkka kuva siitä, miten niissä tilanteissa toimisi.

Kirja on menossa ehdottomasti lukulistalleni, jahka se vain kirjastosta suosioryntäyksensä jälkeen vapautuu.

Oma kirjoittamiseni on ollut jäässä taas, mutta Kolmentoista syyn soundtrack ja samoilut Pinterestin ihmemaassa ovat avanneet lukkoja tehokkaasti - tosin eivät pääprojektini suhteen. Olen kehittämässä jotain ihan muuta välipalaksi, jotain mitä en ole oikein vielä tähän mennessä kokeillutkaan edes kunnolla. Saa nähdä, mitä tästä tulee!

//edit. Luin kirjan, enkä pitänyt siitä niin valtavasti kuin olin odottanut. Olisi luultavasti pitänyt lukea ensin kirja ja katsoa sitten vasta sarja, johon tarinaa oli laajennettu onnistuneesti ja jossa henkilöhahmojen motiiveja oli syvennetty mielestäni tarpeellisesti. Kirjaa kutsuisin pintaraapaisuksi sarjaan verrattuna. Kerrankin olen siis sitä mieltä, että sarja/elokuva voitti!

0 kommenttia