Solmuja ja lukufiiliksiä

22.54

En ole kirjoittanut hetkeen, mutta olen kyllä tuumaillut. Kävelyt metsäisellä harjulla ovat aukoneet pääprojektini solmuja itsestään, se on ollut nautinnollista. Kävelykumppanini on joutunut tyytymään välillä hiljaisuuteen, odottamaan, kun olen jäänyt hiljalleen taakse näpyttelemään muistiinpanoja kännykkään. Hän ymmärtää. Siinä se taas kirjoittaa.

Olen tosin huomannut, että kun yhden solmun avaa, uusia syntyy helposti tilalle. En kuitenkaan ole huolissani asiasta, tämä muotoutuu pikkuhiljaa oikeaksi. Jostain on löytynyt seesteys. Zen-tila. Varmuus. Kyllä tästä tulee vielä.

Solmuja avatessani olen lukenut muiden teoksia. Tänään sain loppuun Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon, jolta odotin enemmän erityisesti rakenteellisesti, vaikka kirja hyvä olikin.

Mutta täällä halusin nostaa esille varsinaisesti toisen teoksen. En päässyt valitettavasti pari viikkoa sitten osallistumaan Elina Pitkäkankaan esikoiskirjan Kuuran julkkareihin. Se harmitti. Olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa sanoja, joilla lukukokemustani kuvaisin, ja päätynyt monesti siihen, että on hyvin vaikeaa päästä irti subjektiivisuudesta, joka koituu siitä, kun kirjan luontiprosessia on seurannut enemmän tai vähemmän läheltä. Tahtomattanikin vertasin kirjaa alkuperäismielikuviini, hymyilin muutoksille ja hurrasinkin oiville ratkaisuille. Niitä oli paljon.

Elina Pitkäkangas - Kuura

Myllylahti, 2016. Kansi: Karin Niemi
Kirja kertoo siitä, miten nuori nainen veljensä pelastaakseen päätyy tekemään ratkaisuja, joita voi olla vaikea niellä. Samaan aikaan hänen paras ystävänsä ihastuu tyttöön, johon ei kannattaisi. Kuvitteellista Turun lähelle sijoitettua Kuurankeron kaupunkia vainoavat muistot hukista, joiden tassunjäljet eivät näy vain menneisyyden lumihangilla.

Päällimmäisenä lukukokemuksesta mieleen jäi tarinan kiistaton päähenkilö Inka, joka oli scarlett o'haramaisesti raivostuttava lähes tuskastumiseen asti kaikessa itsekkyydessään ja häikäilemättömyydessään. Lapsellisuudessaan, vaikka olikin olevinaan kovin aikuinen. Tragedian edessä meistä kaikista taantuu voimattomia, alkukantaisia, räjähtäviä. Muistan itsekin myöhäisteini-iän itsetietoisuuden ja varmuuden siitä, että olen vähintäänkin joitakin muita ikäisiäni kypsempi. Kokemani vääryydet ja elämän murjomiset olivat omia kokemuksiani ja siksi muita voimakkaampia. Siitä ajasta on vain jo sen verran aikaa, että näen jo  tuon vaiheen kuuluneen siihen ikään, ja siten kirjan hahmojen ikä ja ajattelutavat pitivät minut käsivarren mitan päässä heistä kirjan ajan. Toisaalta uskon kirjan hahmojen vetoavan ikärealistisuudellaan kohderyhmäänsä. Heitä seurasi kuitenkin uteliaisuuden ajamana, ennakkoaavistukset tarinan kulusta kutsuivat jatkamaan lukemista. Inkan haastava luonne oli kirjoittajalta rohkea ratkaisu, siitä on annettava erityistunnustus.

Kohderyhmästä puheenollen, kirja on selkeästi paranormaali romanssi, ja siten sen ystävien makuun varmasti. Genren tutut elementit löytyvät romaanin sivuilta vahvoina ja tunnistettavina: nopeasti ihastuva ja ehkä jopa paheksuntaa herättävä pari, vaaralliset olosuhteet suhteelle (sosiaalisesti ja fyysisesti), paranormaalit elementit, jotka on sulautettu realistiseen ympäristöön, ja yleensä pääteemana nähtävä rakkauden voitto petoudesta. Kirjan rakenne oli genreä ajatellen fiksu ratkaisu: siinä missä Inkan näkökulma ravistelee genren konventioita, toinen päähenkilö, Aaron, noudattaa perinteisempää genren kaavaa. Näiden äänien yhteissinfoniasta syntyy tarina, joka on toisaalta hyvin tyypillinen genrensä edustaja, ja toisaalta taas samaan aikaan hyvinkin omalaatuinen.

Omasta paranormaalin romanssin kaudestani huolimatta olen jo lipunut genren ulkopuolelle, ja siten kirjan meriitit ja mielenkiinnonkohteeni sen sisällä sijoittuvatkin yksityiskohtiin, jotka ovat uniikkeja tai jotka ainakin poikkeavat tavallisimmasta genren perinteestä. Toisin sanottuna pidin Inkan kertomuksesta lopulta enemmän, vaikka henkilönä hän olikin ajaa minut seinille. Hän on ehdottomasti päähenkilö, jota ei ensialkuun odottaisi. Toinen erikoinen piirre kirjassa on ko. päähenkilön lähes valheellisuuteen perustuva rakkaussuhde, jonka loppu tulee varmasti monille yllätyksenä (mielestäni onnistuneena ja tarinan vaatimana sellaisena). Kolmas on tarinan loppurysäys, jota ehkä ummikkolukijatkin osaavat odottaa, mutta joka voimallisuudessaan tulee silti varmasti jonkinasteisena shokkina. Lopun melankolisuus ja hahmojen tilanteen epätyypillinen epävarmuus toisiinsakin nähden on mielenkiintoinen käänne, jota ei osannut odottaa, vaikka kirjan lopun olisikin tapahtumatasolla osannut ennakoida: lukija joutuu ristiriitaisuuksien aallokkoon, sillä hän toisaalta saa kirjalta oletettavan toivomansa, mutta toisaalta taas saamisen tapa herättää ehkä toisenlaisen mielikuvan.

Kirja saa odottamaan mielenkiinnolla jatko-osia: kutkuttavia jatkomahdollisuuksia on monia, ja hahmojen tilanteet jäivät hyvällä tavalla arvaamattomiksi.

Elinan ajatuksia Kuuran luontiprosessista ja sarjan jatko-osia koskevia mietintöjä voi käydä lukemassa hänen blogistaan.

0 kommenttia