Tunnekuohuja

7.29

Taidan tehdä Lontoon reissustani vielä erillisen entryn, joten en paneudu matkaani vielä tässä. Todettakoon vain, että matka oli onnistunut ja ikimuistoinen ja vaikka säät eivät hellineetkään (pikemminkin pieksivät rajusti Lontoolle ominaisilla sateilla ja tuulilla), niin en olisi vaihtanut hetkeäkään pois.

Olen yrittänyt toipua matkasta hitaasti mutta varmasti. Osaltaan sitä on auttanut ja toisaalta vaikeuttanut tunnemylläkät, joita olen saanut kokea taide-elämysten kautta viime päivinä. Matkan aikana nähty Sherlock-sarjan kolmannen kauden ensimmäinen jakso aiheutti jo matkan loppupuoleksi sopivat tunnekuohut, mutta kauden sunnuntaina nähty toinen osa kiikkasi tämän naisen kyllä totaalisesti yli laidan - kyyneleiltä ei säästytty, ei vielä seuraavanakaan päivänä. Täytyy sanoa, että sarjan käsikirjoittajat ovat yksiä heistä, jotka lasken itselleni käsikirjoittamisen esikuviksi. Kerrassaan hienoa työtä. Mistä tämä ylipursuava naurunsekainen liikuttuneisuus on jo itsenään todiste.

Eilen taas pääsin kokemaan teatterielämyksen, joka sai sekin sanattomaksi. Danny Boylen ohjaama ja Nick Dearin käsikirjoittama vuoden 2011 Frankenstein (tässä kyseisessä esityksessä hirviönä Benedict Cumberbatch ja tohtorina Jonny Lee Miller, molemmat tunnetaan nykyään Sherlock Holmesina) oli yksinkertaisesti kaikkea sitä mitä olisin Mary Shelleyn kirjalta toivonut mutta jota en ollut romaanilta saanut. Tässä taas pääosaesittäjien koskettavat esitykset, sekä mahtava käsikirjoitus ja ohjaus tekivät työnsä ja sain tarinasta enemmän irti kuin koskaan aiemmin. Kokonaisuus oli yksinkertaisesti upea: nauratti, liikutti, kammoksutti. Vaikka olenkin hehkuttanut Benedict Cumberbatchia ennenkin, täytyy jälleen kerran alleviivata, ettei hänen taitojaan kehuta turhaan, tämä näytelmä jos mikä todisti sen: hänen hirviönsä oli älykäs, ilahduttavan monisävyinen ja ennen kaikkea inhimillinen. Näyttelytyötä parhaimmillaan (voiko todella olla kyseessä sama mies, joka esittää nykyään Sherlockia?).

Frankenstein-näytelmän traileri sekä soundtrack, joka on jo itsenään upea.

Teatterista muuten puheenollen, tänään on jännät paikat edessä, sillä tänään olisi tarkoitus mennä illalla paikallisen ylioppilasteatterin uusien iltaan katsomaan löytyisikö tällaiselle noviisillekin harrastusta teatterin parista. Jos vaikka ensin olisi mukana jossain ihan pienessä ja vähitellen voisi kokeilla siipiään dramaturgian tai edes avustajien puolella... Saa nähdä uskallanko mennä! Veikkaan vähän, että jänistän, koska tällaiset uudet tilanteet aiheuttavat aina valtavan ahdistuksen muurin tielleni, varsinkin nyt kun olen yrittämässä osaksi porukkaa, jolle en voi tarjota oikein mitään muuta kuin innostuneen alokkaan, joka on kiinnostunut kaikesta mutta osaa hyvin vähän mitään. Mutta toivotaan, että rohkaistuisin iltaan mennessä!

Hmm. Mitenköhän tästä saisi palauduttua arkeen vähitellen? Huomenna olisi tiedossa jo ensimmäinen venäjän tunti, onneksi loppuviikon saa sitten lomailla taas (eli kirjoittaa esseetä ja lukea tenttiin, molemmat ensi viikolla). Ei jostain syystä yhtään riittäisi motivaatiota tai kiinnostustakaan yliopistolle nyt. Lisäksi tosiaan nämä sisäiset kuohunnat pitävät fokuksen aika tiukasti ihan jossain muussa kuin uusien sanojen opettelussa tai esseen aiheissa.

Lisäksi sunnuntaina on tulossa taas uusi tunnemyrsky, sillä silloin saamme nähdä Sherlock-kauden viimeisen jakson, joka tulee olemaan brutaali. Sitä siis odotellessa, katsotaan montako päivää sen jälkeen itketään....

Vaikka onkin toisaalta kuluttavaa ja ehkä vähän huvittavaakin, miten fiktiivinen maailma ja sen hahmot voivat saada valvomaan pitkälle aamuyölle ja tirauttelemaan kyyneliä vielä seuraavanakin päivänä, on se toisaalta kuitenkin parasta maailmassa. Kunpa joskus itsekin pystyisin herättämään toisissa tämänkaltaisia reaktioita!

Siinä tavoitetta kerrakseen.

0 kommenttia