Pieniä ilonaiheita

15.15

Eilen yritin saada aloitettua tiistaina palautettavaa esseetä, mutta epäonnistuin aika surkeasti. Keksin kuitenkin mahtavan nimen esseelleni, joten ei ihan reisille mennyt sekään päivä. Lisäksi katsoin uudestaan Sherlockin uusimman jakson tämän päivän kauden päätöstä odotellessa (!) ja hämmästelin jälleen kerran sitä kekseliäisyyttä ja luovuutta, joka joiltakin ihmisiltä löytyy. Kunpa löytyisi minultakin!

Esimerkki ja sen toteutus. (Kuka edes keksii tuollaisen kuvaustavan?)

Lisäksi illalla minua ilahdutti suuresti se, että sain lukea saksan kieleen pureutuvaa tekstiä alaani liittyen, tekstiä joka ei kuitenkaan asiallisuudestaan huolimatta ole tylsää, koska esimerkkinä on käytetty suosikki-tv-sarjaani. Kyllä yhtäkkiä tulee pontta lukea oman alan tekstejä vapaa-ajallakin!

Tähän viikkoon on mahtunut paljon päänvaivaa, mutta myös onneksi näitä pieniä iloja. Teatterissa meni ihan mukavasti tiistaina: sain todella positiivisen kuvan paikasta ja vakuutuin siitä, että tämä voisi olla se minun juttuni, ponnahduslautani hommiin, joihin haluan tulevaisuudessa. Olen päättänyt näin aluksi aloittaa ihan vain lipunmyynnissä ja tuputtaa itseäni sitten muihin hommiin, jos vaikka sitä kautta saisin tutustuttua taloon ja sen ihmisiin pehmeämmän laskun kautta. Saa nähdä mitä tästä vielä tuleekaan.

Perjantaipäiväni oli kohtuullisen synkeä, sillä heräsin painajaiseen aamulla enkä itselleni ominaiseen tapaan saanut riuhtaistua itseäni siitä harmaudesta, jonka nuo pahat unet jälkeensä aina jättävät. En tuntunut saavan mitään aikaiseksi, mikä on kohtuullisen turhauttavaa. Vähän piristystä sentään toi eräs tietty kansio, jonka hain yliopistolta iltapäivällä:


Silloin tulivat lisäksi alustavat tiedot ensi vuoden vaihtopaikoista. Taas se Worcester houkuttelisi kovasti. Mutta saa nähdä, pitää katsoa vähän vielä mahdollista kurssitarjontaa, ettei tule lähdettyä opiskelemaan vain jotain, mikä ei hyödytä itseäni, tutkintoani tai tulevaisuuttani millään tavalla, ja turhaan siis vain siirtäisi valmistumistani myöhemmäksi. Mutta sanotaan jo varovaisella varmuudella, että olen ihan oikeasti hakemassa tällä kertaa. Saisihan siinä jo tärkeää käytännön kokemusta Brittilässä asumisesta kuitenkin turvallisessa ympäristössä.

Brittilästä puheenollen, taisin luvata entryä siitä Lontoon reissusta. Siispä hieman kuvia ja matkakertomusta seuraavassa:


Ensimmäinen päivä meni lähinnä erästä syrjäseudulla olevaa kauppaa etsiessä. Käytiin toki sitä ennen syömässä (päivän paras: Satsun vahingossa antama 1 pennyn tippi) ja varmaan tekemässä jotain muutakin, koska saavuimme Lontooseen kuitenkin paikallista aikaa kello yhdeksän tienoilla aamulla. Ruokapaikkaa etsiessä meni ainakin tunti, kauppareissun kanssa ainakin pari kolme.


Löydettyämme kaupan ja sieltä takaisin keskus-Lontooseen palatessamme menimme Hyde Parkiin pystytettyyn Winter Wonderlandiin, joka oli yhdistelmä joulumarkkinoita ja huvipuistoa. Ilmainen sisäänpääsy takasi sen, että ihmisiä riitti vaikka joulu olikin jo menneen talven lumia, ja tunnelma oli sopiva yhdistelmä joulun rauhallista iloisuutta ja suoranaista
lapsekasta riemua.

Tiistaina oli varsinainen Uusi vuosi. Käytimme alkupäivän shoppailemalla ja kiertelemällä Lontoon keskustassa. Nähtyä tuli mm. Oxford Street (jälleen), Carnaby Street, Piccadilly Circus sekä Leicester Square.

Kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa Leicesterilla. Hämmennyin kovasti, kun lähtiessämme paikan manageri sanoi minua "dearin" tai "loven" sijaan "babeksi". Onkohan ollut liikaa amerikkalaisen kulttuurin vaikutuksen alla joko työnsä tai vapaa-aikansa puolesta...

Shoppailu ja kiertely jatkui ruoan jälkeen. Kävimme mm. Waterstonesin kirjakaupassa, josta löytyi aarteita, jotka olisi halunnut saada kaikki kerralla kotiin. Yllätys... Kaikkein houkuttelevin oli kuitenkin eräs hyvin kaunis Hobitti-kirjan editio, jonka paketti jo itsessään oli tyrmäävä, mutta kun kirjan otti ulos, paljastui kansi kullalla kirjailluksi ja teksti kuvitetuksi mitä osuvimmin kuvituksin. Hinta 49 puntaa. Ensi kerralla ostan!
Toinen mieleenpainuva shoppailukohde oli teekauppa Fortnum & Mason, joka suorastaan notkui paitsi asiakkaita mutta myös kaikkea teehen ja muihin lämpimiin juomiin liittyvää: torneittain teelajikkeita, pinottain kahveja, röykkiöittäin suklaita, keksejä ja kaakaopaketteja. Väittäisin, että tällainen olo oli Harry Potterilla astuessaan Hunajaherttuaaseen.


Illalla olikin sitten aika valmistautua päivän pääohjelmaan, eli lähteä ilotulituksiin. Kaikille Lontooseen näihin aikoihin mieliville, että paikalla täytyy olla ajoissa. Siis noin kahdeksan aikaan, jos mielii saada hyvän katselupaikan jokirannasta tai silloilta. Sillä me olimme paikalla yhdeksältä emmekä paraatipaikoille päässeet - poliisit kun laittelevat paikat kiinni sitä mukaa kun ne täyttyvät. Päädyimme lopulta muun ihmismassan kanssa lähikatuja vaellettuamme siihen johtopäätökseen, että taitaisi olla paras mennä suosiolla katsomaan tulitukset screeneiltä Trafalgar Squarelta, josta saisimme nähdä myös ne korkeimmat komeudet, sillä London Eyen - jonka ympärille tulitus rakentuu - huippu näkyi aukiolle saakka. Pääsimme hyville paikoille, mutta siitä alkoikin sitten monen tunnin odotus. Onneksi sade alkoi vasta vähän ennen keskiyötä ja loppui juuri tulitusten alkaessa.

Niin, mainitsinko muuten jo, että jätin tietenkin Iso-Britanniaan lähtiessäni sateenvarjoni kotiin? Fiksua, kuten tulen osoittamaan...

En laita kuvia ilotulituksesta, koska en niitä ottanut: esityksen voitte nähdä kokonaisuudessaan Youtubesta BBC:n tajoamana. Kuvasin tapahtuman itsekin omaksi ilokseni, vaikkei kuvan laatu olekaan paras mahdollinen. Kuvasin myös Trafalgarin ohi kulkeneen Hare Krishna -kulkueen, joka herätti väsyneessä Satsussa hieman hilpeyttä. (Ei siksi, että olisin pilkannut uskontoaan, vaan ihan vain siksi koska oli hieman random esiintyminen ja herätti ajatuksia maailmanlopusta kun kerran juuri ennen vuodenvaihdetta tällainen uskonnollinen kulkue ohi meni. Niin, kyllä, olin tosiaan väsynyt.)

Tuo ilta oli kyllä hieno kokemus kaikesta kylmyydestä ja jalkojen rasituksesta huolimatta jo pelkästään siksi, että pääsi näkemään Lontoon kansoitettuna ihan eri tavalla kuin tavallisesti - Turun vappuruuhkat tuntuvat suorastaan naurettavilta nyt, kun on nähnyt tuhansien ja taas tuhansien ihmisten vaeltavan koko kadun leveydellä. Kaikista mieleenpainuvinta oli kuitenkin nähdä metrojonot, sillä tuona iltana vain tietyt metroasemat olivat käytössä ja niihin harvoihin kun pyrkii koko Lontoon asutus, niin voitte vain kuvitella millaiset jonot olivat jo katutasollakin. Tai ei, ette pysty. Joten avuksi kuva:

Erotatteko Underground-merkin tuolla kaukaisuudessa?
Poliisin mukaan jonot edes metroon pääsemiseksi olivat 90 minuuttia.

Päätettiin kävellä.

Seuraava päivä oli se, jota olimme odottaneet varmasti eniten ja kuukausitolkulla: 1.1.2014, päivä jolloin Sherlock Holmes tekisi paluun Sherlock-sarjassa. Olimme alunperin päättäneet omistaa koko päivän Sherlockille ja käydä kuvauspaikkoja kuvailemassa New Year's Day -paraatin jälkeen ennen illan Sherlock-istuntoa, mutta koska sää oli aivan kamala (tai no, ehkä se vain tuntui siltä, kun joutui seisomaan taas tuntikaupalla paikallaan), niin päädyimme lopulta hylkäämään suunnitelman ja siirtämään kuvaukset seuraavalle päivälle. Keskiviikko meni siis aikalailla sisätiloissa: paraatin jälkeen suuntasimme äkkiä kylmästä vapisten (ei sillä että sateenvarjosta olisi paljoa hyötyä ollut siinä tuulessa, mutta sadetakki olisi ollut ihan jees) hotellille vaihtamaan kuiviin vaatteisiin ja lämmittelemään, ennen kuin etsiydyimme läheiseen pubiin lounaalle. Siellä söimme itsemme kylläisiksi ja sen jälkeen päätimme ottaa metron kohti

Baker Streetia ja Sherlock Holmes -museota. Johon emme kyllä pyrkineet sisälle, koska jonot olivat (ehkä päivän kunniaksi?) pitkät. Museon kauppaan sentään pääsi vielä jonottamatta, joten siellä sitten pyörimme mm. aasialaisten turistien seassa etsien minulle lautapeliä ja avaimenperää, ystäväni mukaan tarttui taas Sherlockissakin usein nähtävä deerstalker-hattu.

Museon kaupasta ulos itsemme taisteltuamme sade oli taas yltynyt, pimeä laskeutunut eikä meillä ollut oikein aavistustakaan, miten voisimme käyttää tulevat tunnit ennen hotellille palaamista ja Sherlockin alkamista. Suurimmat museotkin kun ovat nimenomaan uuden vuoden päivänä kiinni. Kävimme ihmettelemässä Madame Tussaundsin jonoja, mutta ne ja sisäänpääsymaksu karkoittivat matkalaiset katselemaan viihdettä kauempaa. Lopulta hetken palloiltuamme päädyimme lähtemään Harrodsille, jossa en ollut koskaan käynyt ja jonka jouluvalaistuksen halusin ikuistaa.

Onneksi Harrodsin tungoksista pois päästyämme sade oli lakannut
ja meillä oli vielä hyvin aikaa tehdä kävelylenkki iltavalaistuksessaan olevassa Knightsbridgen alueessa ennen hotellille palaamista.

Ja hotellilla taas valmistauduimme kauan odotettuun Sherlock-iltaan. Nukkumaan pääsimme vasta kauan ohjelman loppumisen jälkeen, kuten tilanteeseen sopii.

Varsinkin vasen jalkani ja sen holvikaari oli kipeytynyt jo keskiviikkona ilmeisesti kaikesta siitä kahden edellisen päivän tuntikausien seisomisesta ja kävelemisestä, mutta torstaina oli turvauduttava jo suoranaiseen nilkuttamiseen. Kävimme aamupäivällä British Museumilla ja vähän vielä shoppailemassa ennen kuin lähdimme suunnistamaan Sherlockin kuvauspaikoille. Vinkkinä kaikille North Gowern Streetille suuntaaville: Eustonin asemalta kun lähtee kävelemään metrosta ulostulemisen jälkeen oikealle, kävelee automaattisesti suoraan Sherlockin kotiovelle - me olimme juuri alkamassa kiistelemään kuvauspaikan sijainnista, kun astuimme kadun kulmalle ja totesimme talon olevan suoraan nenämme edessä heti vasemmalla. Perus.

Vierailtaviksi kuvauspaikoiksi näin päiväsaikaan valikoitui tosiaan North Gowern Streetin Speedy's, jota käytetään sarjassa 221B Baker Streetin ulkokuorena, sekä St. Bart'sin sairaala (Irene Adlerin talo taas löytyi ihan hotellimme lähistöltä, joten sieltä taas saimme kuvan ihan ilman pyhiinvaelluksen tekemistä).

Varsinkin sairaalalla minut valtasi sangen värisyttävä tunne: oli lähes järkyttävää voida seistä samassa paikassa jossa John oli seissyt Reichenbach Fall -jaksossa, seistä paikassa, joka näkyy jaksossa kameralla. Vain muutamaa kuukautta aikaisemmin oli kolmatta kautta täällä viimeksi kuvattu. Oli jännää!
Viereinen puhelinkoppi oli luonnollisesti täynnä Sherlock-aiheisia kirjoituksia.
Päivänvalo alkoi hiipua, joten oli aika suunnistaa pubiin syömään (ja lepuuttamaan jalkojani, jotka halusin siinä kohtaa jo sahata irti). Pubin jälkeen kävimme vielä katsomassa lähempää St. Paul'sin katedraalia, joka on vähätellysti sanottuna vaikuttava.

Kotona odotti jalkojen paketointi. Olin päättänyt suorittaa illan Lontoo yövaloissa -teemaisen kuvaussession vaikka hampaat irveessä, joten päädyin suht epätavalliseen ratkaisuun jalkojeni toimintakyvyn elvyttämiseksi:


Vasen jalka jo sukitettu, oikea näyttää mitä jaloille oikein tein. Toisin sanoen: holvin alle nenäliinanyytti, joka kiinnitettiin paikoilleen vessapaperilla. Kengät menivät vielä kiinni. Nipinnapin.

Buranaa huiviin ja menoksi.

Millenium Bridge & St. Paul's
London Bridge


Tower Bridge
Tower of London

Tämän reissun jälkeen nukuin kuulemma niin sikeästi, etten herännyt yöllä edes palohälyttimen ujellukseen.


Viimeisen päivän aamuna eli perjantaina päätimme suunnata katsomaan Camdenin markkinat. Emme taaskaan olleet yksin aatostemme kanssa: pitkät kadut olivat täynnä ihmisiä ja varsinkin mitä moninaisempia myyntikojuja. Täältä kannattaa hakea esim. printtipaitoja.

Ystävälleni markkinoilta löytyi kengät, itse ostin katukaupasta halpiskellon, joka kuitenkin näyttää niiltä 200 euron yksilöiltä, joita olen vuosia himoinnut Suomen päässä. Ei se merkki vaan se ulkonäkö.

Sade piinasi meitä läsnäolollaan viimeisenäkin päivänä, joten teimme vain pienen kierroksen Leicester Squarella ja varsinaisessa kohteessamme Chinatownissa, ennen kuin suuntasimme hotellille hakemaan tavaramme. Sitten alkoi matka kohti Heathrow'ta.


Jään kaipaamaan jopa Victoria Stationin ikuisia ruuhkia. Ah, Lontoo, sinua niin kaipaan.

0 kommenttia