Olipa kerran elämä ja se meihin valettiin

22.50

Elämä lyö taas vaihteesta kanveesiin. Ei uskoisi miten paljon yksi tekstiviesti voi päivää ja oloa muuttaa, mutta niin se vain menee: sormet pysähtyvät näppäimistöllä, näkö sumenee aavistuksen verran näkökentän laidoilta, pää tyhjenee, koko keho onttonee, jäljelle jää joku outo kuori, joka ei tiedä miten olla tai miten toimia tai ajatella.

Musiikki on saanut vähän palautettua normaalitilaan. Se vei monta tuntia, mutta viimein näen taas selvästi, sain sormet taas näppäimistölle, olen vieläkin aikamoinen palikka enkä saa ajateltua mitään syvempää. Pitää keskittyä hetkeen. Ja siihen musiikkiin.

En suomalaista musiikkia pahemmin kuuntele. Varsinkaan suomenkielisenä. Ei vain kolahda noin yleensä. Mutta tässä taas jälleen poikkeus sääntöön, sen energisyys sai kiskaistua hereille horroksestani:


Tekisi mieli kyllä tehdä pientä hienosäätöä lyriikoihin, lisätä mietteitä siitä elämään luottamisesta ja siitä kannattaako se, mutta noh, antaa olla.

Piti puhua vähän vielä NaNoWriMosta, joka siis alkoi viime yönä. Ihan hyvin on lähtenyt käyntiin, helposti, johtuen siitä, että tähän asti olen voinut aikalailla vain kirjoittaa uudelleen vanhaa tekstiäni. Mutta huomenna pääsen luomaan uuden luvun, saa nähdä miten käy, ei ole oikein vielä nimittäin edes mielikuvaa mitä haluan sen kanssa tehdä. Noh, ehkä siitä hyvä tulee. Yritin lisätä iloksenne tuohon blogin sivuun edistymiseni näyttävän grafiikan, mutta eihän tämä perhana suostu yhteistyöhön (taaskaan). Joten olkaa ilman, huutelen sitten väliaikatiedotteita tasaisin väliajoin (=päivittäin).

Päivän saldo: 4653
Vaadittava saldo: 1667

Kirjoittajan työpöytä. Edinburghin kartta, sisältösuunnitelmat, sekä etualalla romaanini ensimmäinen versio.

0 kommenttia