Tässä kuussa syödään kaalia

11.43

Halusin kokeilla kaalilaatikon tekemistä, joten kävin Lidlistä hakemassa jauhelihan lisäksi laatikkoon tarvittavan nimikkoraaka-aineen. Joka olikin hieman riittoisaa! Otin pienimmän kaalin, jonka löysin, mutta siitä huolimatta yhteen laatikkoon meni vain neljännes - ja nyt minulla onkin sitten työn alla erilaisten kaalireseptien etsiminen, sillä kolme kolmen päivän ruokalajia tuosta määrästä vielä ainakin saisi. Luultavasti muutan keitoksi kera perunoiden ja sipulien, sekä jonkinlaiseksi paistokseksi. Kääryleitäkin voisin harkita, vaikka ovatkin kuulemma varsin työläitä tehdä. Joka tapauksessa täytynee ostaa lisää pakastesäilytysrasioita...

Ihmettelin ennen miten ihmeessä kaali voi mukamas olla yksi halvimmista ruoka-aineista. Nyt ymmärrän varsin hyvin. Ostakaa siis kaalia, hyvät tukien varassa kitkuttelevat opiskelijakollegat!

Noh, mainospuheet sikseen.

Tässä on taas päivien tasot vaihdelleet yllättävän paljon: maanantai meni muistaakseni itse asiassa aika kivasti (päivän ainoa iltaan sijoittunut luentoni tuntui väläykseltä tulevaisuudesta sillä käsittelimme näytelmien ja elokuvien keinoa kertoa henkilöhahmoista yms, ah, parhautta!) mutta eilinen taas oli vähintäänkin epämiellyttävä. Tänään olisi tarkoitus kertailla saksaa ennen iltapäivän tutor-tapaamista, minkä jälkeen käyn kirjastossa ja kävelyllä.

Illalla toivottavasti saan - kuten huomennakin - kouluhommia tehtyä. Kuten ehkä entryistäni olette päätelleet, tämä syksy on lähtenyt koulutöiden osalta aika hitaasti käyntiin, enkä ole saanut paljon mitään aikaiseksi. Siihen täytyy tulla muutos: NaNoWriMo marraskuussa pitäisi jo itsessään minut kiireisenä, mutta siihen jos ympätään tentit, kaikki esseet, luennot, käännökset, oppimispäiväkirjat, kieltenopiskelut sun muut, niin syksystä ei kunnialla selvitä. Joten täytyy ryhdistäytyä. Vitamiinia naamaan ja type type type.

Kirjoittamisesta puheenollen, olen englannin puolella luovan kirjoittamisen ryhmässä ja ai että miten siellä saakaan nyt kokea itsensä varsin vähäpätöiseksi. Pienryhmässäni on nainen, joka on selvästi kirjoittanut koko ikänsä, ja tekstini tuntuu mielestäni varsinaiselta räkänokan raapustukselta hänen rinnallaan. En edes pystynyt lukemaan häneltä saamaani palautetta kokonaan eilen illalla, lannistuin, mutta tänä aamuna onneksi keräsin sisuni ja luin sen läpi objektiivisesti, ja kyllä sieltä positiivistakin löytyi. Nyt suhtaudun huonommuuteeni lähinnä haasteena: kirjoitan romaanini sitten niin hyvin marraskuussa, että tulee näytettyä varsinkin itselle, että kyllä muuten osaan. Ja hei, sieltä positiivisten juttujen joukosta löytyi sellaisiakin helmiä kuten "olet selvästi hyvä kirjoittamaan tämänkaltaisia tekstejä" yms, joten en nyt sentään aivan toivottoman surkea varmaan ole! Joten pää pystyyn, kohti seuraavaa palautesessiota!

Heh, ymmärrän tosin nyt ehkä ensimmäistä kertaa kunnolla sen, miksi tuttavani, joille olen oikolukemista tehnyt, ovat olleet niin sydämistyneitä pikkutarkasta, opettajamaisesta palautetyylistäni - kerrankin sain maistaa itse samaa eilisiltana, ja kyllä oli sydän vereslihalla silloin tuoreeltaan. Vaikka kyseessä olikin pätkä, jonka olin lähinnä räpeltänyt kasaan, ja jonka suhteen minulla ei ollut minkäänlaisia jatkosuunnitelmia tai intohimoja. Mutta kai se johtui siitä, että arvostin jo ennestään tuon ryhmäläisen, ko. oikolukijani mielipidettä, ja kun hän sitten bongaili asioita, joissa oli moitittavaa tai ainakin uudelleenmietittävää, tuntui kuin hän olisi hyökännyt nimenomaan minua vastaan ja tuominnut minut huonoksi kirjoittajaksi (vaikka järjellä tiedänkin, että hän vain bongaili parannuskohtia eikä niinkään ajatellut minusta pahaa, luultavasti päinvastoin).

Hahhah, elämän ironia. Pari vuotta sitten oikolukupalautteen saatuaan eräs läheinen ystäväni välitti minulle myrtyneenä samankaltaisia tuntemuksia, ja olin ällistynyt ja kauhuissanikin, sillä en voinut kuvitellakaan aiheuttavani hänessä moisia tunteita varsinkin kun olin etukäteen tehnyt selväksi että tulen tarttumaan jokaiseen pilkkuvirheeseenkin. Olin kauhuissani jo siksikin, että en ikinä häntä huonona kirjoittajana voisi pitää, olinhan siihen astikin häntä runsaasti kannustanut - ja syystä - ja ajatus hänen lannistamisestaan oli yksinkertaisesti musertava, sillä se oli pyrkimysteni totaalinen vastakohta. Hahhahhah. Jos ystäväni joskus lukee tämän, hän varmasti hymyilee: saipahan maistaa omaa lääkettään. Ja niin hymyilen minäkin.

Toivottavasti otamme uuden kierroksen, B. Lupaan olla ihan yhtä brutaalin pikkutarkka kuin ennenkin, mutta tällä kertaa irvistelen jo valmiiksi puolestasi kommentteja kirjoittaessani. Ja vaikka jo silloin laittelinkin kannustaviakin kommentteja, lupaan laittaa niitä yhä enemmän, enkä mennä vain sillä periaatteella että vain virheistä ja äärimmäisen hyvistä jutuista kannattaa huomauttaa. :)

Oppia ikä kaikki. Itse asiassa taidankin tästä lähin lähetellä tekstejäni enemmänkin ihmisille oikoluettavaksi, sillä jos suhteellisen tuttujenkin ihmisten palaute voi tuntua tältä, pitänee valmistautua siihen päivään, kun toivottavasti täysin vieraatkin ihmiset pääsevät tekstejäni ruotimaan. Jännää kyllä, mutta suhtaudun asiaan eilisillan jälkeen jopa odottavaisesti. :) "Do your worst", taidan singauttaa jokaiselle oikolukijalleni - tehköön pahimpansa, repiköön minut rikki, niin tekstistäni tulee paras mahdollinen, jokainen pilkku kiillotettua, ja lopulta kriitikot eivät voi sanoa enää mitään, mikä voisi tolaltaan minut saada.

Kuulostaa suunnitelmalta.

0 kommenttia