Pohdiskeleva mieli

10.15

Syksy alkaa olla siinä parhaimmassa vaiheessaan: ruska on komeimmillaan kaikessa keltaisen, ruskean ja punaisen kirjossaan, ilmat ovat vielä lämpimät siihen nähden mitä ne voisivat olla, sateita ei ole vielä ollut aivan tuhottomasti, ja aurinkokin on joskus päässyt paistamaan paksun pilviverhon takaa. Tänään ulkona on kuitenkin vallalla näköjään loppusyksy: pilvivaippaa pitäisi leikata valtavalla seipäällä, lehdet ovat nuupahtaneet ja roikkuvat oksistaan masentuneina kipakan tuulen niitä piiskatessa, pieni ärsyttävä tihkuntapainen räpsii ajoittain pilvestä kuin muistuttaakseen, että syksyisin sateenvarjo on vakiovaruste, eikä juttu, johon turvaudutaan tarvittaessa.

Olisi pitänyt olla kamera mukana eilen: kelmeä valo jostain auringon suunnalta, ei mainittavan kovaa tuulta, ja yliopistonmäki kauneimmillaan. Vaan niin, tänään ne samat puut tuskin näyttäytyvät muuna kuin melankolian perikuvina. Lohduttaudutaan sillä, että ehkä vielä se aurinko taistelee itsensä näkyviin ja saamme nauttia tämänkaltaisista maisemista:

by Petri Vanhala
Huomaan ensimmäistä kertaa blogini historiassa (joka on kyllä sangen lyhyt, myönnetään) joutuvani sensuroimaan pohdintojani. Olin jo kirjoittamassa tänne pitkät pätkät itsestäni, eilisillan itsereflektion tuloksista, mutta arkuus iski ja huomasin itsesuojeluvaiston tarttuvan ohjaimiin. Todettakoon siis vain pintapuolisesti, että eilen sain syytä pohtia itsessäni ja luonteessani vuoden aikana tapahtuneita muutoksia, ja huomaan niitä jopa ihan oikeasti tulleen. Se on hämmentävää, hieman pelottavaakin. Toisaalta toivon etteivät muutokset ole pysyviä, toivottavasti vain stressin ja vaikeuksien aiheuttamia väliaikaisherkkyyksiä, toisaalta osa muutoksista on ainakin varovaisen positiivisia - muun muassa uudessa topakkuudessani on huonojen vaikutustensa lisäksi itseeni kohdistuneena se hyvä puoli, että nykyään saan itseni toimimaan päämäärätietoisemmin. En lähde pohtimaan piirteen huonoja puolia tänne, keksitte ne varmasti itsekin. Tämän viimeisen vuoden aiheuttamien muutosten tarkastelu antoi pontta pohtia sitä, mitä esimerkiksi yliopistovuosieni aikana on tapahtunut ja miten ne tapahtumat ovat mahdollisesti persoonaani muokanneet. Psykologian opiskelijalle herkullinen aihe, vaan se jääköön aikaan parempaan - nyt todettakoon vain, että se juuri 19 vuotta täyttänyt yliopistotaipaleensa aloittanut Satsu oli luultavasti hieman erilainen verrattuna nykyiseen, viidettä vuotta tietä taivartavaan nuoreen naiseen. Tästä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Mikäköhän syksyssä on, kun se herättää niin kovin halun heittäytyä paitsi luovaksi mutta myös pohdiskelevaksi? En tiedä, ehkäpä meihin on istutettu ajatus siitä, että synkät tunnelmat ovat omiaan tällaiselle toiminnalle, ja koska tähän aikaan vuodesta synkkää lähes jatkuvasti on, niin lopputulos on selvä. Vaan yritän irtautua näistä tunnelmista sen verran, että saan opiskeltua päivän tehokkaasti ruotsia - huomenna aamulla pitäisi taas bileiden jälkeen olla skarppina ruotsin tunnilla oletettavasti vain n. neljän tunnin yöunien jälkeen.

Otetaan tunnelmanpiristäjäksi pätkä George Carlinia.

0 kommenttia