Oman tekemisen tärkeydestä

9.24

Onnellisuuden sanotaan olevan pieniä asioita. Lasten nauruja, puolison hymyjä ja onnistuneita kaverikuvia. Ne ovat toki tuota. Tällä hetkellä mieltäni piristävät kuitenkin omiin tekemisiini liittyvät onnistuneisuuden tunteet - ja se, että koen tekemiseni mielekkäiksi.

Tuskailin tuossa pari päivää sitten, miten joutuisin tekemään kasan koulutehtäviä, jotka liittyisivät erittäinkin luultavasti käännösteorioihin ja niiden vertailuun. Tylsää! Mutta kun avasin tehtävät, sieltä paljastuikin myös varsinaisia helmiä noiden vähemmän kiinnostavien seasta: pääsin ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen vai toisen opiskeluvuoden kääntämään jotain luovaa. En voi kertoa miten jännittävää ja mukavaa se oli! Analyysiosiokin paisui ylimittaiseksi pelkän intoni siivittämänä.

Ensimmäisenä käänsin erään Tolkienin Hobitti-kirjan lauluista ja vertasin sitä paitsi lähtötekstiin mutta myös viralliseen käännökseen. Ah sitä tyytyväisyyden tunnetta! Seuraavana iltana sain eteeni tekstin pääsiäisperinteistä, joita kääntäessä piti tietenkin ottaa huomioon se, miten erilaiset perinteet esim. englanninkielisissä maissa on Suomeen verrattuna, suoraan ei siis päässyt kääntämään, vaan selvennyksiä piti ripotella sinne sun tänne. Senkin tehtävän jälkeen huomasin hymyileväni ja tuntevani oloni suorastaan energiseksi: alun turhautuneisuudesta päästyäni haaste kävi vain miellyttäväksi ja aivojumppa oli parasta ja mielenkiintoisinta mitä olin tehnyt vähään aikaan.

Oli mukavaa päästä kääntämään luovuutta vaativia tekstejä pitkästä aikaa, ja huomata niiden päätteeksi, että saan kääntämisestä vieläkin sen saman hyvänolon ja onnistumisen tunteen, jollaista harvasta muusta tehtävästä saa ja jonka takia alalle alunperin pyrin.

Kääntämisen lisäksi olen edennyt kirjasuunnitelmissani mukavasti. Jopa niin mukavasti, että katselin eilen huvikseni jo ohjeita brittiläisten literary agentien lähestymiseen ja muotoilin alustavaa saatekirjettä ja synopsista. Saatuani ne paperille asti katselin niitä hetken hymy korvissa: tästähän voi jopa tulla jotakin. NaNoWriMo alkaa vasta torstain ja perjantain välisenä yönä, enkä tiedä miten malttaisin sinne asti odottaa - haluan vain päästä jo seikkailun alkuun.

Vaan sitä ennen aamukävelylle ystävän kanssa. Aurinko paistaa pitkästä aikaa taas ja olo on optimistinen. Mahtavaa tietää, että on löytänyt oman juttunsa ja että saattaa jopa olla ihan hyväkin siinä. Se on yksi minun onnellisuuteni lähteistä. Mitkä ovat teidän?


0 kommenttia