Nysse lähtee!

11.10

Tällä viikolla ei ole tullut tänne turistua, ihan syystäkin: vitutuskerroin on ollut sen verran korkea, että sitä on kannattanut purkaa vain lähimmille ystäville - sekä itkupotkuraivareiden ja Lily Allenin Fuck You -biisin huudattamisen muodossa korkeintaan naapureille. Ei nyt mennä yksityiskohtiin, koska sieltä se ärsytys hyppäisi jälleen päällimmäiseksi fiilikseksi kuin miesten tappelunhalu aamuyön nakkikiskajonotuksessa, mutta sanotaanko nyt näin että vääryyttä on koettu, stressistä kärsitty ja maanantaita on ollut neljänä päivänä viidestä (kerran jopa ihan oikeastikin, silloin tosin tuntui aika mukavalta vielä, ironisesti vahinko piti ilmeisesti ottaa takaisin moninkertaisesti, thanks kosmos). Eilen onneksi sain vähän revanssia viettämällä koko päivän kaverin kanssa, tuollaisia päiviä lisää.

Tänään ajattelin tulla puhumaan sellaisesta älyttömyydestä kuin bussiyhtiöiden eri hinnoituskäytännöt. Tämä naurettavuus tuli vastaan ensimmäisen kerran kai toisena tai kolmantena opiskeluvuotenani: tulin vuodenvaihteen tienoilla takaisin Turkuun porukoilta joulun vietosta, matka maksoi sen 12,10e tai 12,80, mitä se nykyään nyt on - mutta kun noin kuukauden kuluttua olin lähdössä takaisin porukoiden suuntaan, matka maksoikin 18,80. Kyllä, näytin opiskelijakorttia. Sekä kohotettuja kulmakarvoja, kohosipa hinta paljon vuodenvaihteessa. Noh, olisin ehkä painanut asian villasella, jossei olisi tapahtunut seuraavaa: kun sitten sunnuntaina tulin viikonlopun päätteeksi takaisin, hinta olikin tuo 12,80 (tms.)! Toistan: matka Turku-porukat maksaa 18,80, mutta matka porukat-Turku maksaa vain 12,80. Mitä ihmettä?

Olen siirtynyt aika systemaattisesti junankäyttäjäksi, ainakin tapauksissa jolloin menen kotiin tuttavien kautta, menomatkoilla, syystä joka lienee ilmiselvä - vaikka joudunkin junamatkojen kohdalla maksamaan myös juna-asema-porukat -välisen bussimatkan junalipun lisäksi, hinta on silti sama. Takaisin Turkuun olen tullut taas bussilla tuohon 12,80 euron hintaan aina kun on vain ollut mahdollista.

Tähän asti en ole pystynyt tekemään asialle oikein juuta jaata, jostain syystä kun Matkahuoltokaan ei ole näin saman päivän aikana suostunut bussimatkaa Turku-porukat -välille enää tuohon halvempaan hintaan myymään, mutta tänään huomasin junalippujen hintojen nousseen muutamalla eurolla ja siitä suivaantuneena sitten menin Matkahuollosta bussiaikatauluja katseleemaan - siitä 18,80 euron riistohinnasta kun olikin yhtäkkiä tullut juna+bussi -matkaan nähden suorastaan huokea. Ja kappas, nyt sitten jostain kumman syystä tänään sieltä saikin etukäteen matkan ostettua!

Nyt on 12,80 euron bussiliput, olisipa kuljettaja ovelta mihinkä hintaan tahansa tälle tytsylle lipun myynyt. Hah! Päivä ja koko viikkokin taisi kääntyä juuri takaisin parempaan suuntaan, byrokratian linssiin viilaaminen tuntuu aina ah-niin-mukavalta.

Siispä mitä opimme tästä, hyvät kanssamatkustajat ja rajatun matkabudjetin kanssa painivat opiskelijat? Ostakaa lippu aina etukäteen jos vain voitte - älkää jättäkö viime tippaan. Koska silloin ei ikinä voi tietää mitä lipun hinnasta saakaan pulittaa.

Onneksi tajusin tarkistaa junalippujen hinnat ennen asemalle suuntaamista. Olisi saattanut kassalla kulmakarvat kadota jonnekin hiusten sekaan ja pumppu jättää pari lyöntiä väliin, jos olisin tästä yhden suunnan matkasta joutunut maksamaan yhtäkkiä yli viisi euroa ylimääräistä. Sillähän saa jo vaikka mitä.

0 kommenttia