Kesähelteiden kestosuosikki - essee!

13.55

Enpä ole pitkään aikaan tännekään taas turissut. Noh, anteeksi ei saa kuin pyytämällä, joten pyyntönä tämä lausahdus siis toimikoon. Elämässä ei onneksi ole tapahtunut mitään maatamullistavaa (mitä nyt tuli käytyä Ranskassa ja Saksassa pikaisesti, siitä ehkä joskus myöhemmin pidempikin entry), jussi tuli vietettyä tuttavien mökillä maalla hyvässä seurassa ja kerrankin hyvässä säässä ja lämpöä on riittänyt senkin jälkeen verraten mukavasti. Piti jopa ihan pöytätuulettimeen opiskelijankin satsata täällä opiskelukaupungin päässä.

Nämä helteet kun tulee näköjään tietokoneen ääressä kärsittyä (tai siis tietenkin nautittua): kesän alussa tuli työttömyys eteen ja kun piti kesäksi lupautua opintoja suorittelemaan, niin epätoivoisena ensikertalaisena tässä hommassa tartuin tietenkin mahdollisimman pisterikkaisiin kursseihin, joista kaksi oli esseellä suoritettavia. Silloin alkukesästä sitä riemuitsi miten tenttikirjojen parissa ei varsinaisesti tarvitsisi siis kahlata, mutta vaikka jo etukäteenkin ounailin esseiden käyvän rankoiksi vähintäänkin samalla mitalla, aliarvioin taas kerran miten vähän kesäkuukausina opiskelumotivaatiota riittäisi - varsinkaan esseille, jotka vastaavat laajuudeltaan kandia. Jonka tuossa talvella jo tahkosin...

Hulluuteni oli ehkä tähän asti vielä nipinnapin kyseenalaistettavissa, mutta nyt allekirjoitan väitteen omakätisesti kissankokoisin kirjaimin. Ei helvetti...


Tämä ensimmäinen pruju on laajudeltaan vain n. 13 sivua. Ei sen enempää. Onneksi (toinen onkin jo sitten ihan kandiin suoraan verrannollinen). Järjellä tiedostan kyllä, että saisin tämän viikossa valmiiksi jos vain yritystä olisi (suunnitelmissa olikin saada tällä viikolla tehtyä) mutta jostain kumman syystä onkin yhtäkkiä lauantai ja etenemistahti on noin kolme virkettä päivässä. Tällä vauhdilla deadlinet laitetaan moneen kertaan uuteen uskoon, seuraavakin urakka uhkaa painaa jo päälle samoin kuin seuraava helleaalto. Pirulauta. Eikä tästä voi kuin itseään syyttää, sehän se ilkeintä onkin - aiheenkin valitsin ihan itse. Hah. Onneksi olen suuri ironian ystävä, muuten voisi suru tai kaksi puseroon tulla. Nyt voin sentään nauraa yhteenpurtujen hampaiden välistä.

Noh, valitus sikseen, onhan tässä vielä kesää jäljellä:


0 kommenttia